Unelmien automatkalle!

Oli vuodenaika mikä hyvänsä, automatka on aina mainio tapa jättää arjen huolet taakse ja lähteä seikkailulle. Reissun suunnittelu vaan voi olla hiukan haastavampaa ja kuluttaa paljon energiaa, minkä takia teimmekin tämän artikkelin! Lomamatkan suunnittelu vaatii aina hiukan perehtymistä ja auton kanssa pitääkin keskittyä ihan omiin asioihin.

Suunnittele reitti ja pysähdykset

Kun päämäärä on tiedossa, on aika valita omaan tyyliin sopivin reitti ja tarvittavat pysähdykset. Kaikkien matkalaisten tulee olla samalla linjalla ennen lähtöä, jotta väsyneiden ja pettyneiden matkaajien kanssa ei olla jumissa kahdeksaa tuntia päivässä. Mikäli jonkun kanssa matkustaminen tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta, kannattaa aloittaa vaikka lyhyellä retkellä, sillä viikkojen reissu voi koetella hermoja lähimmäistenkin keskuudessa.

Aikaa ja stressiä voidaan säästää myös kartoittamalla reitti jo ennen matkan alkua. Tämä voidaan tehdä joko tietokoneen tai mobiililaitteen avulla ihan netissä, tai erilaisten applikaatioiden avulla. Tietenkin reissu voidaan toteuttaa myös ilman tarkempaa suunnitelmaa, mutta kannattaa vähintään ottaa mukaan GPS -laite, tai navigaattori. Näiden tiedot eivät aina ole 100 % paikkaansa pitäviä, varsinkaan kehittyvillä, tai syrjäisillä, seuduilla, mutta niiden avulla suunnistaminen on helpompaa.

Huomioi sää, äläkä ole hikipinko!

Ennen matkaan lähtemistä on hyvä tarkastaa säätiedotteet, sillä sää vaikuttaa sekä aktiviteetteihin, että reittivalintoihin. Huono sää voi helposti tehdä pienemmät tiet ajokunnottomaan kuntoon ja moottoriteillä sattuu enemmän onnettomuuksia koiran kelillä. Tärkeää on kuitenkin se, että oli suunnitelma mikä tahansa, sitä ei voi tuijottaa liikaa. Avoin mieli ja rento tunnelma on usein avain onnistumiseen. Matkaan voi vaikuttaa moni asia, kuten tietyöt, onnettomuudet ja muut yllätykset, joilta ei aina voida välttyä. Tätä ei kannata turhaan stressata ja mielessä tulee pitää se, että mitä erikoisempi kokemus on edessä, sitä paremmat muistot siitä jää mieleen. Samalla avoin ja rento ilmapiiri mahdollistaa myös sellaisten asioiden huomioimisen, mitä ei välttämättä tiedetty aikaisemmin. Vastaan voi tulla kiinnostavia maamerkkejä ja muuta aktiviteettia, johon voidaan osallistua, kun aikataulu ei ole liian kireä. Kannattaakin varata jokaiseen ajopäivään hiukan vapaata aikaa ja jos tätä ei käytetä, ollaankin etuajassa!

Budjetti aina kuntoon!

Vaikka autoilu voi joskus olla halvempaa kuin lentäminen, kuuluu siihen silti paljon kuluja, joita ei aina tajuta. Ruoka, yöpyminen ja matkakustannukset tulee sisällyttää budjettiin jo alusta lähtien ja rahaa kannattaa varata myös aktiviteetteihin ja harrastuksiin, joita halutaan kokeilla tai nähdä matkan aikana. Vaikka budjetti olisi kohdillaan, kannattaa varata hiukan ylimääräistä matkaan, sillä yllättävät tapaturmat tai vaikka rengasrikko voi nopeasti syödä puolet rahoista. Kannattaa myös miettiä, mistä bensan saa edullisesti ja varsinkin jos lähistöllä on halpa bensa-asema, tulee tankki laittaa täyteen ennen lähtöä. Mukaan ei myöskään kannata ottaa kovin paljoa tavaraa, sillä mitä kevyempi auto on, sitä vähemmän bensaa tulee kulumaan. Bensan suhteen säästöä voi tehdä myös sillä, että selvittää mistä löytyy halvimmat asemat matkan varrelta ja tähtää aina näihin paikkoihin. Tietenkin on myös huomioitava ympäristöystävällinen ajotyyli, jolla voidaan säästää jopa 5 – 35 % bensakuluista! Samaa ideaa voidaan soveltaa aivan jokaiseen kuluun, hankitaan sieltä mistä saadaan edullisesti ja ollaan käytännöllisiä. Ruuan kanssa se voi tarkoittaa esimerkiksi välipalojen valmistamista jo kotona ja halpakauppojen hyllyjen koluamista, niin että koko porukan ruokavarat eivät varmasti pääse loppumaan yllättäen. Tulee tietenkin muistaa, että ravintoloissa ruuat ovat aina huomattavasti kalliimpia, joten keittiöllisen huoneiston tai mökin vuokraaminen voi olla hotellia parempi vaihtoehto!